lauantai 22. lokakuuta 2016

Kirjamessuesiintyminen

Esiinnyn Helsingin kirjamessuilla tällaisessa paneelikeskustelussa: 

”Chick littiä yli genrerajojen

Sunnuntai 30.10. klo 10:30, Aino-lava

Chick lit – moderni naisten viihdekirjallisuus – tuo yleensä näyttämölle itsenäisiä kaupunkilaisnaisia. Voiko chick lit taipua muuhunkin? Entä jos mukaan sekoitetaan fantasiaa tai kirja suunnataan yläkouluikäisille? Genrerajoja rikkovasta chick litistä keskustelemassa Niina With, Tuija Lehtinen, Anna Hallava, Tiina Piilola ja Liliana Lento. Haastattelijana Maria Carole.”

Minulle on ollut positiivinen yllätys, miten mukavia kirjailijaesiintymiset ovat olleet. Aiemmin yleisölle puhuminen on ollut minulle pakollinen paha, johon joskus joutuu töissä ja opiskeluissa, onneksi kuitenkin aika harvoin. Kyllähän kirjamessuesiintymisen ajatteleminen silti saa hieman perhosia vatsaan, etenkin kun edellisestä kirjailijaesiintymisestäni on vierähtänyt melkein neljä kuukautta, mutta ainakin toistaiseksi vain hyvällä tavalla. En joudu esiintymään vaan pääsen. 

Olen viime päivinä myös miettinyt, miten onnekas olen, kun elämässäni on ihmisiä, joiden myötävaikutuksesta olen saanut kirjailijaesiintymisiä ja ainakin kaksi kirjailijahaastattelua. Ihmisiä, jotka ovat opastaneet minua joisssakin sellaisissa kirjailijuuteen ja kirjamaailmaan liittyvissä asioissa, joista olen itse ollut ihan pihalla, eikä kustantajakaan ole tullut kertoneeksi niistä. Ja ihmisiä, jotka ovat tarvittaessa myös rohkaisseet ja vähän patistaneetkin minua. En olisi saanut esikoiskirjailijuudestani irti läheskään yhtä paljon ilman heitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti