Silloin kun sain kustannussopimuksen Dionnen tytöille, ajattelin, etten voisi toivoa enempää - paitsi tietysti sitä, että saisin tulevaisuudessa julkaistua lisää kirjoja. Olen toki edelleen iloinen ja ylpeä Dionnen tytöistä, mutta välillä olen myös saanut itseni kiinni yllättävänkin vahvoista kateuden tunteista.
Kirjakaupoissa käynnit ovat olleet suurin kateutta aiheuttava tekijä. Olin kyllä tietoinen jo kauan ennen kustannussopimuksen saamista, että pienten kustantamojen kirjat eivät hevillä pääse kivijalkakirjakauppoihin, eivät ainakaan Suomalaiseen kirjakauppaan. Ajattelin, ettei se haittaa. Pääasia, että kirja on myynnissä - netissähän suurin osa kaupasta nykyään käydään - ja sen voi lainata kirjastosta. Silti etenkin kesällä uutuuskirjojen näkeminen kirjakaupoissa sai aikaan kateuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita, että myös Dionnen tyttöjen kuuluisi olla tässä joukossa.
Kateus voi tulla muistakin asioista: Tuo sai kirjastaan arvostelun Hesariin, en minä vaan saanut vaikka itse mainostin Dionnen tyttöjä kulttuuritoimittajalle. Tuo on saanut kirjalleen enemmän blogihuomiota. Tuo saa kirjoittajana aikaan paljon enemmän kuin minä, joka olen luonteeltani enemmänkin hidas haahuilija. Tuo on saanut kirjansa jopa tv-mainokseen, josta minun on pienen kustantamon markkinointibudjetilla turha edes haaveilla.
Vaikka olen kuullut/lukenut monen muunkin kirjailijan kertovan samantyyppisistä kateuden tunteista, minun on silti ollut hieman vaikeaa myöntää ja hyväksyä niitä. Ne ovat saaneet minut tuntemaan itseni kiittämättömäksi turhanvalittajaksi, sillä olenhan minä saanut esikoiskirjailijuudesta paljon iloa, positiivista huomiota ja hyvää palautetta kirjasta. Kaikenlaiset tunteet on kuitenkin hyvä tunnistaa ja hyväksyä, siksi kirjoitan niistä nyt blogiinkin. Samalla pidän silti tärkeänä varoa, etten anna niille liian suurta valtaa. Sillä kokemus on osoittanut, että liika itsensä muihin vertailu vaan heikentää elämänlaatua, ja siitä tulee helposti loputon suo, sillä maailmasta löytyy aina paremmin menestyviä ihmisiä joka viiteryhmästä. Ja melko todennäköisesti joku on tälläkin hetkellä kateellinen minulle.
Tunnen monia kirjailijoita, seuraan heidän blogejaan, ja olen mukana eräässä varsin aktiivisessa kirjailijoiden Facebook-ryhmässä. Olen huomannut, että kaiken tämän kirjailijakeskustelun ympäröimänä oleminen vie minut joskus havaintoja vääristävään kuplaan. Niin että huomaamattani ajattelen, että kustannussopimuksen saaminen on ihan tavallista, jonka suunnilleen kaikki kirjoittavat ihmiset saavuttavat. Onneksi joku aina välillä muistuttaa minua siitä, ettei kustannuskynnyksen ylittäminen todellakaan ole mikään läpihuutojuttu.
Ja edelleen itse kirjoittaminen on tärkeintä. Koen sen suurena lahjana, että minulla on pääni sisällä muita maailmoja, joihin voin välillä sukeltaa, ja hahmoja, joiden matkassa voin kokea suuria tunteita. Elämässäni on toki muitakin ilonaiheita, mutta jos minulla ei olisi tätä kirjoittamisen lahjaa, elämäni olisi kyllä paljon tylsempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti