Dionnen tytöt on jo 1-vuotias

Tasan vuosi sitten hartaasti odotettu kirjalähetys saapui, ja näin Dionnen tytöt ensimmäisen kerran valmiina kirjana. Esikoiseni näki päivänvalon vuoden kauneimpaan aikaan. 

Nyt vuotta myöhemmin ilahdun edelleen kovasti aina, kun joku kertoo lukeneensa Dionnen tytöt. Aivan erityisesti minua on ilahduttanut saada palautetta kirjasta tuntemattomilta, ja kun olen todennut kirjan olevan lainassa kirjastosta jollakin sellaisella paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Se on minulle aina kiehtova merkki siitä, että Dionnen tytöillä tosiaan on oma, minusta riippumaton elämänsä. 

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut myös joitakin pettymyksiä. Hyvästä palautteesta huolimatta kirjaa on myyty aika nihkeästi. Olinhan minä aiemminkin tiedostanut eläväni tietyssä kuplassa Dionnen tyttöjen suhteen. Että vaikka minulle esikoiskirjailijana kaikki kirjasta saatu huomio on tietty tuntunut henkilökohtaisesti isolta jutulta, niin suurin osa ihmisistä on tuskin ikinä kuullutkaan Dionnen tytöistä, saati lukenut sitä. Ja taatusti on myös heitä, jotka saavat tietää kirjasta, toteavat, ettei kiinnosta ja unohtavat sen olemassaolon saman tien. Ihan niin kuin minullekin käy monen kirjan suhteen. Tieto nihkeästä myynnistä sai silti aikaan tuon kuplan osittaisen särkymisen, koska olin nyt kuitenkin haaveillut hieman isommista myyntiluvuista. Toki asiat pitää suhteuttaa siihen, että kustantamoni on pieni, ja pienkustantamojen kirjat harvemmin yltävät isompiin myyntilukuihin. Ja iloita jokaisesta ostetusta kirjasta, kirjastolainasta ja lukijapalautteesta. 

Vuosi sitten hymy oli herkässä. :)

Minulle tuli yllätyksenä myös se, että voin pettyä asioista, joista olen ollut tietoinen jo ennestään. Kyllähän minä tiesin saadessani kustannussopimuksen ja jo kauan ennen sitä, että pienen kustantamon kirjat eivät hevillä pääse myyntiin kivijalkakirjakauppoihin, eivät ainakaan Suomalaiseen kirjakauppaan. Silti viime kesänä kirjakaupoissa käydessä vähän kirpaisi huomata omin silmin, että Dionnen tytöt eivät olleet uutuuskirjojen joukossa. 

Välillä on tuntunut hieman rasittavaltakin, että olen elänyt niin tunteiden vuoristorataa Dionnen tyttöihin liittyvien uutisten suhteen: joko olen ilahtunut älyttömästi tai sitten pettynyt. En juuri koskaan ole ajatellut neutraalisti, että näinhän tämän kuuluukin mennä, tai juuri näin minä tämän ajattelinkin menevän. Tosin uskon edelleen, että esikoiskirjan kohdalla kaiken kokee vahvemmin. Ja se vasta kauheaa olisi ollut, jos kirjan julkaisu ja siihen liittyvät asiat eivät olisi tuntuneet miltään. Olen kuullut joillekin kirjailijoille käyneen näinkin. 

Vaikka vuosi 2016 oli kirjoittajaelämäni ehdottomasti merkityksellisin vuosi tähän mennessä, viime vuonna tuli kuitenkin kirjoitettua aika vähän. Kirjoitin kyllä jonkin verran, enhän minä nyt kokonaan ilman voi olla, mutta selvästi vähemmän kuin muutamana aikaisempana vuonna. Dionnen tyttöjen ilmestyessä olin niin täpinöissäni kaikesta uudesta ja jännästä: ensimmäisistä kirjailijaesiintymisistäni, saamistani lukijapalautteista jne, etten pystynyt kirjoittamaan uutta tekstiä. Lisäksi tilaa luovalta kirjoittamiselta vei myös ja etenkin se, että aloitin gradun teon tammikuussa 2016. Nyt gradu-urakka on onnellisesti selätetty, ja tämän vuoden puolella olenkin saanut taas kirjoitettua enemmän.